Tuulimyllyn Puhaltajien tarinan voidaan katsoa alkaneen silloin, kun ajatus nuorisosoittokunnan perustamisesta syntyi erään juurivalmistuneen luokanopettajan pääkopassa. Tämä luokanopettaja nimeltään Timo Mäntyranta oli jo itse nuorena kloppina saanut opetusta puhallinmusiikin saralla seurakunnan kanttorilta Matti Nuoranteelta ja pyrkimys perustaa orkesteri Säkylän Torvisoittokunnan perinteitä jatkamaan sai paikkakunnan vanhempienkin soittajien tuen. Toinen syy, mikä puolsi soittokunnan perustamisesta oli se, että lapsen kehityksen kannalta on hyvä, jos hänellä on jokin hyvä harrastus. Mutta tässä vaiheessa Timo ei ilmeisestikään vielä tiennyt, että eräistä soittajista alkaisi varttua oikeita muusikoita, mikä on jo vakavampi asia.Tuulimyllyn Puhaltajiksi nimetty soittoporukka kokoontui ensimmäisen kerran marraskuussa 1992. Soittajia oli silloin viisi, ja kaikki olivat saaneet jo aikaisemmin soitinopetusta, joten esimerkiksi soittimien nimien arvailuun ei tärvääntynyt turhaa aikaa, vaan orkesteri pääsi heti itse asiaan ja ensimmäinen esiintyminenkin onnistuttiin buukkaamaan jo seuraavan vuoden alkuun. Puhaltajien historian ensimmäisenä esityskappaleena oli "Pekan Kana".
Varsin pian soittokunnan perustamisen jälkeen kävi selväksi, että varsinkin jos halutaan soittaa jyhkeää marssimusiikkia, olisi hyvä, jos orkesteri olisi suurempi. Tähän asiaan Timo pystyikin tehokkaasti vaikuttamaan ammattinsa kautta. Siispä harjoittamalla propagandaa omien oppilaidensa ja mitä ilmeisimmin myös oppilaiden vanhempien keskuudessa, pystyi hän lyhyellä aikavälillä rekrytoimaan soittokunnan riveihin 11 uutta soittajaa. Nämä aloittivat harrastuksensa myöskin marraskuussa -92 perustetussa toisessa kansalaisopiston soitinpiirissä, eli Tuulimyllyn Piipareissa. Innostus oli kova, ja soittajia oli varmasti vaikea saada hiljaisiksi, vaikkakin esimerkiksi tuubisti Maija Saarron oli aina välillä pidettävä taukoa, sillä ainoa saatavilla ollut tuuba oli sitä kaikkein suurinta sorttia, ja siihen puhkuminen alkoi pidemmän soittorupeaman jälkeen pyörryttää.
Kumpikin orkesteri edistyi hyvää tahtia ja keväällä voitiinkin pitää ensimmäinen konsertti, jossa puhallinmusiikin lisäksi kuultiin muuta nuorten esittämää musiikkia. Seuraavina vuosina, soittotaidon karttuessa, alkoi esiintymisiäkin tulla ihan mukavasti, ja samalla uusia soittajia tuli mukaan Piipareiden kautta Puhaltajiin, joka lähinnä toimii esiintyvänä porukkana. Toiminnan laajettua tuli ajankohtaiseksi organisoida soittokunnan toimintaa tarkemmin ja keventää noin 30 soittajan paimentamisesta johtuvaa kapellimestarin työtaakkaa. Tammikuussa 1996 perustettiinkin Tuulimyllyn Puhaltajat ry, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Reijo Ylivuori ja muina perustavina jäseninä olivat Leila Alahuhtala, Asser Hulmi, Eino Järvinen, Sanna Laivanen, Timo Mäntyranta, Tiina Peltomaa, Raimo Salo, Päivi Thessler ja Urpo Virtanen.
Saman vuoden keväällä järjestettiin myös rekisteröidyn yhdistyksen neitsytmatka ulkomaille. Matka suuntautui Kabalaan, Säkylän ystävyyskuntaan Virossa. Puhaltajat esiintyivät siellä järjestetyssä kyläjuhlassa. Matkasta ja ennenkaikkea perheistä, joihin soittajat majoitettiin, löytyy varmasti jos jonkinlaista kerrottavaa.
Toinen mainitsemisen arvoinen esiintymismatka tehtiin vuoden 1998 kesällä, kun täysi linja-autolastillinen soittajia ja huoltajia suoritti kymmenen päivän pituisen kiertueen Keski-Euroopassa. Matkalla saimme selville, miltä tuntuu esiintyä Brysselin europarlamentissa, matkustaa 4000 kilometriä linja-autossa ja syödä reilu, liki kolmen sentin paksuinen saksalainen jauhelihapihvi.
Tärkeä virstanpylväs Puhaltajien historiassa saavutettiin kesäkuussa 2000, kun orkesteri matkasi jälleen maan rajojen ulkopuolelle. Matkan kohteena oli tällä kertaa Hannoverin maailmannäyttely, jossa orkesteri esitti suomalaista musiikkia. Tällä "rundilla" oli mukana 42 soittajaa , eli orkesteri on paisunut jo melkoisen suureksi, eikä musikanttien määrää esiintyvässä orkesterissa ole juurikaan tarvetta lisätä. Vanhempien soittajien lähtiessä muualle opiskelemaan tapahtuu kuitenkin ns. luonnollista poistumaa, joten aloittelevat soittajat ovat tulevaisuudessakin tervetulleita.
Tomi Hulmi
NÄITÄ TUULIMYLLYN PUHALTAJIEN URAN KOHOKOHTIA MUISTELLAAN PITKÄÄN:
- La 16.12.2000 Joulukonsertti Huittisissa Ryti-salissa. Solistina Pentti Hietanen.
- Pe 15.12.2000 Joulukonsertti Raumalla Rauma-salissa. Solistina Pentti Hietanen.
- Ma 19.6.2000 EXPO-2000 maailmannäyttely, Hannover. Suomi-päivän ohjelma ja konsertti, Plaza Bühne.
- Su 18.6.2000 EXPO-2000 maailmannäyttely, Hannover. Suomi-paviljonki.
- La 17.6.2000 EXPO-2000 maailmannäyttely, Hannover. Suomi-paviljonki.
- Su 7.5.2000 Ryti -sali, Huittinen. Solistina Eija Kantola, johtajana Elias Seppälä.
- Ke 3.6.1998 Europarlamenttitalo, Bryssel.


